Perjantaina lähdimme Jarin ja tyttöjen kanssa Liedon Leporantaan asuntovaunun kanssa. Oli vähän omituinen olo kun ei olla oltu ilman poikia vaunuilemassa vielä koskaan, pojat jäivät mummun kanssa kotiin.

Lauantaina oltiin pikkupentujen syystapaamisessa Perttelissä ja hauskaa oli.

Aluksi käveltiin pieni lenkki koirien kanssa ja sitten vähän treenattiin kontaktia, toisen koiran ohittamista ja luoksetuloa. Meille oli tarjolla grillimakkaraa, kahvia ja todella hyvää kakkua mikä oli Niinan tekemää, sillä välin kun me ihmiset söimme ja juttelimme niin koirat saivat leikkiä vapaana ja voi sitä riemua, Hani nukkuikin sitten loppuillan vaunulla.

 

 Hani ja tuulimylly

 

 

Sunnuntaina olikin sitten isompien koirien vuoro päästä tapaamiselle. Tällä kertaa olimme Tuulissuolla hallissa harjoittelemassa, ensin kävelimme reilun puolentunnin hihna lenkin ja sen jälkeen olikin vuorossa hallitreenejä tottelevisuuden, agilityn ja näyttely juttujen parissa ja myös kahvin ja pienen purtavan merkeissä. Oli todella kiva nähdä Nellyn ja Mindyn pentuja.

Mindy ja pennut

 

Mindy ja kontakti

 

 

SuurKiitos vielä tapahtuman järjestäjille Niinalle ja Mikolle oli kyllä todella mukavaa.